Noniin. Nyt on Grit-neitsyys mennyt. Hikeä ja kyyneleitä neitsyyden menettäminen kyllä toi pintaan. Mistähän alottais? No vaikka siitä, että ekan kerran katoin kelloa 20minuutin kohdalla ja olin onnellinen kun jäljellä ei enää ollut kuin 10minuuttia. Mutta sekin 10minuuttia sillä hetkellä tuntui liialta.
Tunti sisälsi siis tangon kanssa touhuamista: pystypunnerruksia, maastavetoa, kulmasoutua, kyykkyjä omalla painolla, hyppyjä, vatsoja, hyppyjä, paikoillaan juoksemista, hyppyjä ja hikeä. Tehtiin me myös punnerruksia. Tunnin jälkeen pyysin Riitalta anteeksi, kun olin hänet moiseen houkutellut.
Joo eli kuntokuolemaahan siellä tehtiin, mutta tunnin jälkeen olo tasaantui tosi nopeasti ja sovittiinkin Riitan kanssa, että kerta viikkoon grittiä jatkossa. Tässä lajissa kehittyy kuulema nopeaan tahtiin, enkä sitä epäile. Kaloreita puolentunnin aikana palaa keskimäärin 400kcal, jälkipolttona vielä toiset 400kcal, eli 800kcal puolentunnin kiirastulen ansiosta. Joo. On tehokasta.
Painoja ahnehdin ennen tunnin alkua tankoon 15kg, aika nopeesti toi 5kg tippui kyydistä. 10kg oli oikein passeli, ja sillä Riittakin ja suurinosa muistakin grittaajista teki. Ohjaaja oli huippukannustava, musiikki hyvää. Ei valittamista muuten kuin oma paska kunto. Mutta kyllä tää tästä. :) Suosittelen siis muillekin. On se raskas, mutta kyllä sen selviää!
Sitten toinen asia. En saanut kutsua fitnessmallikisojen castingiin. Hakijoita oli paljon ja en siis ollut sopiva tai tarpeeksi hyvässä kunnossa kuvissa tai molempia. Kyllä vitutti eilen, kun kuulin, että jotkut on kutsuja saaneet. Mutta tänään oon suunnannut katsetta vähän jo tulevaisuuteen ja mahdollisia uusia tavoitteita pohditaan. Ei tämä tähän tule jäämään! :) Loppujen lopuksi tätä hommaa tehdään itseä varten, ei yksittäisten kisojen, ei blogin tai minkään muunkaan vuoksi. Minä kerään ne hedelmät kun jaksan puurtaa salilla ja painaa menemään. Mikä mukavinta, se on kivaa! :)
Nyt rupean tekemään pitsaa! Hah :)
 |
| Gritin jälkeen melko löysänä nakkina sohvalla |
Eilen oli muuten valmistuville sairaanhoitajille Tehyn tarjoama brunssi. Osa opiskelijoista jatkoi iltaa kapakkaan saakka, itse casting tuloksista pettyneenä lähdin kotiin Suomen pelin jälkeen.
 |
| <3 |
Tuntuu vaan vähän sille, että oon tuottanu mun blogin lukijoille tai jollekin pettymyksen kun en saanut kutsua castingiin. Kai tää kuuluu asiaan kun teen tätä hommaa julkisesti. Mut menee se ohi. :)
Nyt sinne hellan ääreen! Tsau!